WFTS Tampa Bay uutisointi 26.3.2015

Tampa Bay, USA. Paikallinen WFTS uutiskanava julkaisi 26.3.2015 jutun Nancy Garlowista ja Susan Tannenbaumista. Molemmille lääkäri oli määrännyt fluorokinoloniantibioottia ja kävelykyky tämän jälkeen mennyt heiltä kuukausiksi. Nancy Garlow kertoo lisäksi, että hän on edelleen liian sairas palaamaan töihin vaikka antibiootin ottamisesta on kulunut jo 7 kuukautta.

Linkki

 

USA:ssa paikallinen TV asema uutisoi fluorokinonien haittavaikutuksista

Kansas City, USA. Paikallinen uutiskanava KCTV5 uutisoi tänään fluorokinoloniantibioottien haittavaikutuksista.

Paikallisen lääkeviranomaisen FDA:n sisäinen raportti kytkee fluorokinoloniantibiootit mahdollisesti vakaviin sairauksiin kuten Parkinsoniin ja Alzheimeriin. Ohjelmassa haastateltu Chris Butler kertoo levofloksasiinin aiheuttaneet hänelle neljä jännerepeämää ja useita neurologisia ongelmia, jotka jatkuvat edelleen vielä 10 vuotta lääkekuurin jälkeen.

Linkki ohjelmaan.

Vastaavia TV uutisointeja fluorokinolonien haittavaikutuksista on tullut USA:ssa ulos viimeaikoina lähes viikoittain.

Kainuun Sanomat: Fimea ei kiristä linjausta arvostellusta lääkkeestä

Kainuun Sanomat uutisoi tänään, että Fimea ei aio ryhtyä toimiin fluorokinoloni antibioottien suhteen huolimatta keskustelusta mitä käydään sosiaalisessa mediassa.

Linkki artikkeliin täällä

Osallistu laajaan fluorokinoloniantibioottien haittavaikutustutkimukseen!

Kalifornian yliopistossa Yhdysvalloissa on alkamassa laaja tutkimus fluorokinoloniantibioottien haittavaikutuksista. Mukaan haetaan 10,000 vapaaehtoista. Tutkimusta johtaa Dr. Beatrice A. Golomb. Tutkimukseen voi osallistua myös ulkomaalaiset. Ainoa vaatimus on sujuva englanninkielen taito. Osallistuminen tapahtuu netin kautta kyselyyn vastaamalla. Olen itse tehnyt tämän syksyllä.

YLE uutisoi haittavaikutuksista

YLE julkaisi tällä viikolla verkkosivuillaan kolme artikkelia, joista yhdessä muutamat suomalaiset henkilöt kertoivat vakavista haittavaikutuksista, jotka olivat alkaneet fluorokinoloniantibiootti kuurista. Lisäksi perjantai-illan A-Studiossa John Grönvall kertoi omasta kokemuksestaan. Iltalehti noteerasi asian myös Terveys palstallaan.

Linkit kaikkiin löytyvät Uutiset sivulta.

YLEn sivulla käydään asiasta edelleen vilkasta keskustelua. Osallistumaan pääset täältä.

Näiden lääkkeiden aiheuttamat terveysongelmat ovat nousemassa keskustelun aiheeksi myös Suomessa, mikä on todella hyvä asia.